Osgood schlatterin tauti
Osgood-Schlatterin tautia esiintyy kasvuikäisillä erityisesti urheilevilla 8–15- vuotiailla pojilla tai 8–12- vuotiailla tytöillä. Kipu paikallistuu säären etuosaan parisen senttiä polvilumpion kärjen alapuolelle ja pahenee reisilihaksen jännityksen yhteydessä/sen jälkeen. Esimerkiksi hypyt voivat olla erityisen kivuliaita ja säärikyhmyn alue voi olla kosketusarka sekä kuumottava.
Jänteet ovat varsin vahvoja, mutta luukudoksen vahvuus jänteen kiinnittymiskohdassa ei aina pysy kunnolla mukana kasvun aikana. Etureiden sekä pohkeen kireydet saattavat vaikuttaa säärikyhmyn alueen kipuiluun. Alaraajojen hallinnan heikkoudella saattaa myös olla vaikutusta tilanteeseen.

Hoito

Lepo sopivissa määrin on suositeltavaa. Mitään täyskieltoa liikunnasta ei ole kuitenkaan syytä alkaa toteuttamaan. Repivimmästä hyppyjä ja kyykistyksiä sisältävästä liikunnasta on kuitenkin syytä pitää ainakin lyhyt tauko. Tilanteessa voidaan toteuttaa lajikohtaisia korvaavia harjoitteita.
Fysioterapeutin, jalkaterapeutin tai muun jalan kuntoutukseen perehtyneen ammattilaisen ohjaukseen perustuva reiden ja pohkeen alueen harjoittelu edistää tilannetta. Lihaskireyksiin ja hallinnan parantamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Patella strap- tyyppinen polvituki saattaa vähentää alueelle tulevaa vetorasitusta. CRX patella polvilumpiotuen avulla treenit saattavat sujua kivuttomammin. Teippauksella voidaan saada lievitystä kipuihin ja Shockwave-paineaaltohoitoa voidaan harkita Osgood-Schlatterin taudin paranemisen edistämiseksi.

Alkuvaiheen tehokas hoito saattaa lyhentää Osgood-Schlatterin taudin kestoa, joten lääkärissä tai esim. alaraajafysioterapiaan erikoistuneella terapeutilla kannattaa käydä varhaisessakin vaiheessa. Yleensä kuvantamistutkimuksia ei tarvita. Toisaalta pitkään jatkunut tai erittäin kipeä polvi kannattaa kuvauttaa avulsiomurtuman poissulkemiseksi.

Harjoitteissa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä liikaa, sillä liian pian aloitettu korkeatehoinen etureiden harjoittelu voi ärsyttää sääriluun kyhmyä entisestään. Esimerkiksi isometrisistä harjoitteista alkava treeni voi olla perustellumpaa. Venyttelyissä ja lihasvoimaharjoitteissa on syytä kuitenkin asteittain edetä vaativimpiin liikkeisiin. Vähitellen aloitetut korkeatehoiset etureiden harjoitteet sekä takareiden venyttelyt ovat todettu tehokkaiksi Osgood-Schlatterin taudissa (1).

Tila uusiutuu varsin helposti. Liikunnalliselle lapselle tai nuorelle Osgood-Schlatterin tauti voi olla varsin häiritsevä ongelma. Toisaalta ennuste on yleensä todella hyvä. Oireilu loppuu yleensä kasvun loppuessa tai sääriluun kasvulevyn umpeutuessa (2).

Huom: Alueen kipu voi johtua myös muista ongelmista. Polven limapussin tulehdus voi oireilla myös lumpioon kiinnittyvän jänteen alueella. Hyppääjän polvessa (toiselta nimeltään patellaarinen tendinopatia) kipu paikantuu polvilumpion alapuolelle jänteeseen. Oireilua provosoi polven ojennusliikkeet, kuten hyppiminen. Hyppääjän polvea onkin usein 15–30- vuotiailla, jotka harrastavat aktiivisesti esimerkiksi palloilupelejä. Verrattaessa Osgood-Schlatterin tautiin Sinding-Larsen-Johanssonin tauti aiheuttaa oiretta jännealueen toiseen päähän, jänteen polvilumpioon kiinnittyvään osaan.

Apuvälineet ja Osgood-Schlatter

CRX patella polvilumpiotuki

Sukkamallinen polvilumpiotuki pysyy usein paremmin paikallaan kuin perinteinen patella strap

Novaped Sports lattajalan pohjalliset

Jalkaterään, jonka pitkittäinen kaari on normaali tai lievästi alentunut. Pohjallista voidaan harkita Osgood-Shlatterin taudissa, mikäli jalkaterän pronaatio on korostunutta. Niitä voidaan harkita myös harjoitteiden lisänä, mikäli kuormitettuna polven linjaus pettää sisäänpäin suhteessa jalkaterään

Pronation Control lattajalan pohjalliset

Jalkaterään, jonka pitkittäinen kaari on lievästi tai kohtalaisesti alentunut

Varaa aikasi fysioterapiaan Vantaalle tai etäfysioterapiaan

Hoitoon kannattaa hakeutua, mikäli kipu pitkittyy, liittyy traumaan ja jos jalka ei kestä astumista.

Voit varata ajan Myyrmäen tai Tikkurilan Fysios Mehiläisen toimipisteeseen, jossa fysioterapeutti voi tutkia jalkasi, arvioida mahdollisen apuvälinetarpeen sekä suunnitella yksilölliset harjoitteet. Voit varata käynnin Myyrmäkeen myös soittamalla Mehiläisen ajanvaraukseen numeroon 010 414 00. Kerro varatessasi aikaa, että haluat ajan fysioterapeutti Antti Mässelille tai Anniina Meriläiselle.

Etäfysioterapiaan varten tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen sekä, tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin. 

Lähteitä

(1.) Purushottam, A, Gholvea, David, M, Schera, B, Saurabh, Khakhariaa, Roger, F, Widmanna, B, Daniel, W & Greena, B. Osgood Schlatter syndrome. Curr Opin Pediatr 19:44–50.2007 Lippincott Williams & Wilkins. Level Of Evidence: 1A 

(2.) Gholve, PA, Scher DM, Khakharia, S, Widmann, RF, Green, DW: Osgood Schlatter syndrome. Curr Opin Pediatr. 2007; 19:44-50

Sivuston jalkaspesialisti.fi sisältö on ainoastaan täydentävää tietoa ja hoidon perustan suunnittelee kuntoutujan tavannut terveydenhuollon ammattilainen. Apua kuntoutukseen saat esimerkiksi lääkäriltä (mm. diagnosointi), alaraajafysioterapiaan erikoistuneelta terapeutilta tai jalkaterapeutilta.
Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.